Lehdistötiedote
Visuaalisuus kohtaa musiikin
Kai Niemisen säveltämä kolmeosainen teossarja kitaralle, 'Night Sonata', on saanut jyväskyläläisvoimin visuaalisen julkaisumuodon video-DVD:nä. DVD:n julkistustilaisuus oli vuonna 2006. Teosten esittämisestä videolla vastaa Kai Niemisen oppilaanakin ollut jyväskyläläinen kitaristi Olli Hirvanen ja videoiden ja DVD:n tuottamisesta on vastannut Dovitra Oy.
Kuvallinen ilmaisu on Kai Niemisen ja Jarmo Levyn yhteistyötä. Molemmat ovat toimineet pitkään myös kouluttajina ja opettajina, ja niinpä DVD sisältää eräitä pedagogisia piirteitä, joiden tarkoitus on helpottaa kitaransoiton oppilaita kyseisten teosten esittämisessä. Kunkin teoksen videokuvituksen teema vastaa säveltäjän alkuperäistä visuaalista näkemystä. Kai Nieminen ammentaa sävellysideansa paljolti visuaalisuudesta ja niinpä näiden teosten innoittajina ovat olleet taidemaalarit Marc Chagall, Joan Miró ja Salvador Dali, joille sävellykset on myös omistettu.
DVD on tiettävästi ensimmäinen Suomessa julkaistu DVD, jossa soittimena on klassinen soolokitara ja jossa yhtenä tavoitteena on myös ollut sävellysten soittamisen havainnollistaminen. 'Night Sonata'ssa olevat Niemisen sävellykset sisältävät musiikillisia ääniä, esimerkiksi kellon vetojousen värinää, jolle ei ole olemassa nuottikirjoitusta. DVD:n visuaalisuus ja kamerakerronta auttaa katsojaa ja kuuntelijaa hahmottamaan säveltäjän tavoitteleman musiikillisen tunnelman, sekä näyttää eräitä mahdollisuuksia tulkinnan toteuttamiseen. DVD tulee olemaan myös osana musiikkikustantaja Fennica Gehrman Oy:n julkaisemassa nuottivihkossa.
DVD sisältää kolme teosta: 'Night Preludes' (Yöpreludeja, 1980), 'Gnomes of the Night' (Yömenninkäisiä, 1985) ja 'Night Poems in a Clock Shop a Little Before One O'Clock' (Yörunoja kellokaupassa vähän ennen yhtä yöllä, 1989).
Teokset muodostavat sarjan, jonka luonteva seuraus on teosryhmän nimi 'Night Sonata'. "Olenhan aina rakastanut yön salaperäistä, mielikuvitusta inspiroivaa maailmaa, jonka viehätys ei ole vieläkään lakannut. Esimerkkinä 'I Can Hear Northern Lights' (1999-2004), 'Astolpho on the Moon' (2000), joka on myös DVD:n bonusraitana ja jonka temaattisesta materiaalista syntyi orkesteriteos 'Il castello dei destini incrociati' (2000) Italo Calvinon ajatusten inspiroimana", luonnehtii Kai Nieminen musiikillisten teemojen valintaa.
DVD:n videot muodostavat musiikille kehyksen, jonka lähtökohtana on ollut teosryhmän erityyppisten kappaleiden visualisointi puuhun, kiveen ja metalliin.
Yöpreludien (Night Preludes) tapahtumat on sijoitettu videossa puukirkon ympäristöön, jossa karaktääreinä ovat kristinusko, itämainen lohikäärme ja lapin noita. Kirkko on Unescon maailmanperintöluettelossa oleva Petäjäveden vanha kirkko vuodelta 1764. Videolla kitaristi liikkuu unenomaisesti kirkossa ja sen ulkopuolella, nähden välillä itämaisen lohikäärmeen ja lapin noidan hahmon.
Yömenninkäisissä (Gnomes of the Night) kiven menninkäinen on vanginnut kitaristin ja pitää häntä vankinaan muurien ja Jatulin tarhan labyrintin avulla. Jatulintarha on kuvattu Nauvon saaristossa ja linnan muurit ovat Kuusiston linnan rauniot.
Yörunojen (Night Poems in a Clock Shop a Little Before One O'Clock) taustalla on kellojen mekaniikka ja kellojen kertomat tarinat. Ulkoinen uhka vaanii ikkunan takana juutalaista kelloseppää, joka tiesi kellonajan ilman kelloa (Legenda toisen maailmasodan ajalta). Videolla kolme kelloa kertoo takaumana episodin omalta ajaltaan. Reaaliajassa olevan käkikellon viisarit lähestyvät vääjäämättä kello yhtä yöllä.
DVDllä oleva bonusraita on Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestarin Erkki Palola" viulusoolo 'Astolpho on the Moon', jonka näyt on alunperin kirjannut Italo Calvino kirjassaan 'Risteytyvien kohtaloiden linna'. Videolla viulun hahmon saanut Astolfo ihailee musiikkia kuussa ja näkee välillä Tarot-korttien symboleja utuisina näkyinä maan pinnalla.
Kuhunkin kitarakappaleeseen liittyy tunnetun englantilaisen kitaristin John Millsin musiikillisia näkemyksiä sävellyksistä. Ne ovat luettavissa sekä DVD:ltä, että Kai Niemisen kotisivuilta.www.kainieminen.net
Nuottisarja on saatavana DVD:n kanssa musiikkikustantamo Fennica Gehrman Oy:ltä (www.fennicagehrman.fi). DVD on saatavana myös ilman nuottisarjaa (www.dovitra.fi).
Lisätietoja Kai Niemisen musiikista löytyy hänen kotisivuiltaan sekä kitaristi Olli Hirvasesta hänen kotisivuiltaan www.ollihirvanen.net.
DVD on tilattavissa hintaan 22:- sähköpostilla osoitteesta sales(at)dovitra.fi.